tiistai 24. maaliskuuta 2015

Vauvakutsuilua

Järjestimme yllärinä rakkaalle ystävälleni vauvakutsut. Ja tietenkin halusin ommella jotain lahjaksi.

En ole koskaan kokeillut vielä bodyn ompelua, joten eräänä kauniina päivänä päätin, että nyt on hyvä hetki. Eikä se nyt oikeasti sen vaikeampaa ollut kuin minkään muunkaan vaatten ompelu, vaikka olin sitä etukäteen kammoksunut. Kankaana PaaPiin harmaata raksua ja reunan kanttaukset ruskealla resorikaitaleella. Nepit on normaalineppejä pienempiä, Karnaluksista hankittuja. Vauvan sukupuolta ei ole tiedossa, joten pyrin mahdollisimman unisex-tyyliseen ratkaisuun värien valinnassa.


Kaava on Ottobrestä joku kietaisubody, mutta en enää muista mistä lehdestä. Koko 62cm.

Housujen kaveriksi tein ruskeasta velourista pöksyt omalla kaavalla (jota ei ole vielä kenellekään kokeiltu, odotan siis kokeilukappaleen syntymistä :D). Housujen koko n. 68cm.


Lisäksi surautin nipun liivinsuojia omien lasten vaippaompeluksista jäljelle jääneistä tilkuista ja kankaista. Ulkopintaan tuli pulia ja imumateriaaliksi kaksi kerrosta bambufleeceä. Osassa kaksi kerrosta on koko alalla, osassa toinen kerros on pienempi ympyrä keskellä, jolloin suojasta tulee littanampi reunoilta ja näinollen huomaamattomampi.



Lisäksi tein vaippakakun pikkuisista vaipoista. Vaippakakku oli koko porukalta. Sisällä on tornia pystyssä pitämässä tuttipullo.



Tällaisia juhlia ja lahjoja on niin kiva tehdä. Nyt vain odottelemaan vauvelin syntymää, niin pääsee lisää tehtailemaan pikkuruisia lahjoja.

Lopuksi vielä muutama fiiliskuva kutsuilta. :)




Projekti päiväkodin roolivaatteet

Tammikuun loppupuolella alkanut projekti saatiin päätökseen viime viikolla, kun oli näytön esittelytilaisuus. Työparinani oli luokkakaverini ja kahdestaan suunnittelimme ja toteutimme yhteensä 23 asua (joista osa oli viiden sarjoja) lasteni päiväkotiin. Päiväkoti on melko uusi ja lapsilla siellä ei ole paljoa vielä roolivaatteita käytettävinään, joten ilmeiseti tämä projekti tuli tarpeeseen.

Päikkäriltä saimme ehdotuksia erilaisista asuista ja ehdotetusta listasta päätimme valita melkein kaikki, jotta saisimme varastoa kasvatettua mahdollisimman paljon. Päiväkodin vanhempainkerho kustansi ostetut materiaalit, osan kaivoimme omista varastoistamme, osa vanhan päiväkodin varastoista ja osa tuli lahjoituksena (mm. koulultamme ja Majapuulta). Osa materiaalista on myös kierrätettyä. Työn päätimme tehdä hyväntekeväisyytenä lapsille.

Me, opettajamme, arvioijamme ja päiväkodin ihmiset olivat kaikki tyytyväisiä lopputulokseen. Tämä projekti oli ihan huippu ja mukavan erilainen tehdä normaaleihin koulutöihimme verratuna. Iloisia värejä ja hauskoja asuja. :) Joten tämän projektin haluan esitellä teille lukijoillekin. Klikkaamalla saat kuvia suuremmiksi. Huomaathan, että mallinuket ovat lapsikokoa (n. 1-6 -vuotiaita).

Siivet esiteltiinkin jo edellisessä postauksessa. Siipiin saa pujotettua kädet sisälle ja niillä pääsee (testatusti) liitelemään kovaa vauhtia. ;) Elävää pintaa siiville tuotiin lepattavilla eri värisillä sulilla. Näitä siipiä tehtiin viisi kappaletta.


Nukkumattia vilauttelin facebookin puolella. Nukkumatille tehtiin viitta satiinista, päähän huovutettu hattu ja vielä unihiekkapussi, johon aplikoitiin toiselle puolelle kuunsirppi ja toiselle puolelle tähtiä.


Viitan selässä on myös aplikoituna taivaankappaleita.


Hattu huovutettiin levyksi ja leikattiin siitä palanen suippolakkiin. Neulahuovutin myös hattuun kuunsirpin tuomaan väriä ja ilmettä.


Kolme pukkia ja peikko oli myös toivelistalla. Pukeille ommeltiin teddykankaasta viitat ja hatut eri kokoisine sarvineen.


Peikon puku on pään yli pujotettava ja solmitaan naruilla kyljistä kiinni. Takana on villalangassta letitetty peikkohäntä. Kangas on säkkikankaan näköistä, mutta todellisuudessa paljon pehmeämpää. Se on ollut edellisessä elämässä pöytäliinana, johon on tullut steariinia. Läntit peitettiin tilkkupaikoilla.


Prinssi ja prinsessa saivat kultaisesta verhosta viitat itselleen. Reunaan ommeltiin kultaiset paljettinauhat. Prinsessalla on tietenkin pinkki tyllihame. ;)


Kuninkaalliset saivat myös kruununsa. Kangas on kovetettu tukikankailla tarpeeksi jämäköiksi. Takana on säätömahdollisuus tarranauhalla, jotta sopii monen kokoiseen päähän. Kruunut jätettiin koristelematta. Ajattelimme, että halutessaan ne voisi päiväkodissa lasten kanssa koristella kangastusseilla tai muillla keinoin lasten näköiseksi. Lisäksi piti muistaa pestävyys ja turvallisuus, kun lapsille tehdään. Pieniä, vaikeasti pestäviä ja helposti irtoavia helmiä emme laittaneet kruunuihin.


Siiliviitasta tehtiin helposti pään yli pujoitettava vyötärölle ulottuva viitta. Muodoltaan se on täysin pyöreä ja pääntie on keskellä. Alunperin oli tarkoitus, että tehdään siilin piikeistä hiukan pulleita, vanulla täytettyjä piikkejä, mutta viitalle olis tullut liikaa painoa ja olisi tuntunut epämiellyttävän kuristavalta kaulasta. Siiliviittoja on viisi kappaletta.


Piikit ommeltiin fleecesuikaleista, joten viitta pysyy mukavasti tasapainossa harteilla.


Nämä viitat kulkivat meidän puheessamme vihreinä viittoina. Niiden on tarkoitus olla monikäyttöisiä esim. sammakoille, kuusille ja kaikelle muulle vihreälle. Näitäkin on siis viiden kappaleen sarja.


Muodoltaan myös nämä ovat pyöreitä, joissä pääntie keskellä. Pääntielle on ommeltu resori. Materiaalina on vanhoja valkoisia lakanoita.


Työparini värjäsi aurinkovärjäystekniikalla lakanat kauniin värikkäiksi. Värierot viittojen kesken johtuvat eri värjäyskerroista. Toisella kerralla oli hiukan tummempaa värjäyslientä ja toisella vaaleampaa. Näin viitoista saatiin myös monikäyttöisempiä ja elävämpiä.


Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä tulee toukkaviitta. Myös tuhatjalkaiseksi kutsuttu (vaikka jalkoja onkin yhteensä vain kolmekymmentä). Pitkän mallinen viitta, jossa on viisi pääntietä. Reunalla roikkuu fleecestä tehdyt jalat. Omasta mielestäni tämä oli ideana aivan mahtava ja se piti tietenkin toteuttaa.


Viitasta tehtiin kaksipuoleinen. Toinen puoli vihreä, toinen keltainen. Näin saadaan vaihtelua ja valinnan mahdollisuus toukkaleikkeihin. Pääntiet on huoliteltu vinonauhalla.


Asut on tehty niin, että myös päiväkodin aikuisetkin pystyy niitä tarvittaessa käyttämään. Aikuisen pää mahtuu päänteistä ja viitan narut riittävät aikuisellekin

Tässä siis projektimme kokoneisuudessaan. Työtunteja kului suunnitteluun ja valmistukseen yhteensä 134h. Näytöön laskimme lisäksi tunteja valokuvauksesta, portfolion kokoamisesta ja näytön valmistelusta. Muuta en pysty enää tästä sanomaan, kuin että tämä oli ihan huippuprojekti!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Siivet pikkulinnuille

Nämä siivet on tehty pikkulinnuille, 2-5 -vuotiaille. Tai no, eihän nuo nyt ihan niin pikkuisia enää ole. Ehkä sellaisen variksen kokoisia, kun värimaailmakin viittaa hiukan sinne suuntaan.


Koulukaverini kanssa otimme vastaan projektin tehdä lasteni päiväkotiin roolivaatteita. Päiväkoti on uusi, ollut toiminnassa vasta reilu pari vuotta, eikä siellä ihan hirveästi ole vielä roolivaatevarasto kertynyt. Niinpä tartuimme härkää sarvista ja aloimme tehdä niitä.


Nämä siivet ovat vain yksi osa ja tällä viikolla valmistuu loput. On nimittäin pakko. Tämä projekti on samalla näyttötyömme ja ensi maanantaina on raportin palautus ja torstaina itse näytön esitys. Kiireeksi pistää, mutta eiköhän me tästä valmista saada. :)


Esittelen kaikki asut sitten, kun ne ovat valmiita ja kuvattuja. Nämä kuvat ovat muuten valokuvauskurssilla harjoituksena otettuja. Opettaja toi mukanaan ihan oikeita studiosalamoita ja niitten kanssa sitten opettelimme ottamaan kuvia.

P.S. Olethan muistanut käydä tykkäämässä Mötömaan facebook -sivusta, kun 50 tykkääjää menee rikki (eli aika pian), järjestetään siellä jotain pientä arvontaa. ;)